Kuva: Pirkanmaalainen.net

[ Viihdettä kännykkään! ]

 


Festarit keskellä Tamperetta

Sain tänä vuonna Tammerfestin mediapassin, joka takasi helpon saapastelun tapahtumaan kuin tapahtumaan kätevästi jonojen ohi. Bändien kuvailun lisäksi nappasin muutamia ihmisiä pieneen haastatteluun.

Tammerfest 2003 oli jo yhdeksättä kertaa järjestettävä tapahtuma, joka sijoittui Tampereen keskustaan 16.-20.7.2003. Pääkonsertti järjestettiin tuttuun tapaan Ratinan stadionin puistossa, jossa esiintyivät lukuisat suositut yhtyeet. Muita tapahtumapaikkoja olivat keskustori, Vuolteentori, Ravintola Coloradon edusta ja Kirjastotalon puisto. Paljon tapahtui myös kaupungin lukuisissa eri ravintoloissa ja klubeissa, kuten Tullikamarin Pakkahuonella, Klubilla, YO-talolla, Senssillä ja Panamassa. Tapahtuman järjesti Tampereen Kesäjuhlat Tammerfest ry. Tapahtuman tavoite oli 32000 lipunostanutta ja saman verran kävijöitä ilmaistilaisuuksiin. Viime kesänä tavoite ylittyi ja päivitämme tämän vuoden tuloksen sen saatuamme.

Tammerfestin pääesiintyjinä olivat tänä vuonna Stratovarius, Lordi, Apulanta, Zen Cafe, The Rasmus, Maija Vilkkumaa, 69 Eyes, Jean S ja Yö sekä ulkomaisena pääesiintyjänä amerikkalainen legenda Rollins Band. Muita festariesiintyjiä olivat muun muassa Tulenkantajat, Liekki, Mokoma, Office Building, 51 Koodia, Amorphis, Kauko Röyhkä, Velcra, LAB, Kohu-63 sekä tanskalainen Racetrack Babies.

Show puolesta piti huolen Lordi ja Apulanta, joista Lordilla oli pommit ja liekit hienosti hanskassa. Apulanta toisti muiden kesäfestareiden tapaan hienot lavasteet ja pienen tarinan aina kappaleiden välillä. Kuvia kummankin bändin touhuista löytyy galleriasta. The Rasmus hypitytti yleisöä ehkäpä eniten, kun joukkoon oli tullut päivällä hieman nuorempaa kuulijakuntaa.

Tapaturmia ja ensiapua ei henkilökunnan ja poliisin mukaan juurikaan tarvittu edellisten vuosien tapaan. Ainakin yksi tapaturma tapahtui Ratinaa vastaisella rannalla jonne oli myös kerääntynyt väkijoukkoa. Ilmeisesti veneestä pudonnut löi päänstä veteen tippuessaan ja keräsi nopeasti eri pelastusyksiköitä paikalle.

Haastattelin perjantaina muutamia ihmisiä ja yleinen vastaus oli, että oltiin tultu ihan sattumalta Tampereelle ja sitten päätetty tutustua, että mitä ihmettä täällä nyt on. Rovaniemen tytöt olivat tulleet shoppailemaan vaatteita ja siinä samalla kuuntelemaan mitä Tammerfest tarjoaa perjantai-iltana. Hankasalmen tytöt olivat tulleet koko viikonlopuksi, mutta mitään kummempia suunnitelmia ei ollut iltaa varten olemassa.

Petri Vaasasta oli ensimmäistä kertaa Tammerfestissä. Tarkoitus on vain nauttia kesästä ja hengailla, kertoo Ravintola Plevnasta bongattu Petri. Myös lauantaina on vielä tarkoitus tulla kaupunkiin ja silloin on vuorossa Ratinan konsertti. Petrin mielestä hyvä lisä Tammerfestiin olisi jonkinnäköinen leirintäalue, joka tarjoaisi edullisen yöpymismahdollisuuden.

Jukka oli tullut Ravintola Plevnaan Hämeenkyröstä tarkoituksena siemailla kylmää olutta. Myös Jukan on tarkoitus tulla vielä lauantaina, ellei työt vie koko päivää. Varsinkin Timo Rautiainen olisi hieno nähdä, ensimmäistä kertaa Tammerfesteille poikennut Jukka kertoi.

Jatkuu myöhemmin festivaalin päätyttyä, jolloin myös galleriaan tulee lisää kuvia!

Marko Mäkelä - 18/19.07.2003

   


TammerFest 2003
TammerFest 2003
TammerFest 2003 Lordi
TammerFest 2003 Lordi

- LISÄÄ KUVIA GALLERIASSA! -

Otamme mielellämme vastaan palautetta ja juttuvinkkejä! Mikäli olet kiinnostunut julkaisemaan artikkeleitamme, ota ihmeessä yhteyttä.


Tästä takaisin etusivulle

 

Tiesitkö, että Pirkanmaa on asukasluvultaan maan toiseksi suurin maakunta.

Copyright © Mäkelä Networks