Kuva: Pirkanmaalainen.net

[ Viihdettä kännykkään! ]

 


Tampereen Mediamuseo Rupriikki

Mediamuseo Rupriikki sijaitsee Finlaysonilla, liikekeskus Siperian pohjakerroksessa. Sisään astuttuaan ja hieman pussia kevenettyään pääsee tutustumaan median mielenkiintoiseen historiaan. Rupriikin upeista tiloista löytyy kaikkea nykypäivän viritellyistä tietokoneista vanhaan sokean kirjoituskoneeseen saakka, joita on muuten maailmalla vain kaksi kappaletta.

Rupriikki näyttää miten joukkoviestintä kehittyy ja miten uutiset syntyvät. Rupriikissa olet tuoreimpien uutisten äärellä ja näet miten mediat toimivat. Rupriikki ulottuu nykypäivään ja historiaan. Rupriikissa viihtyy varsinkin nuoriso, johon myös museon sisustus viittaa vahvasti. Museo on jaettu osiin jotka ovat loogisesti intro, sanomalehti, tele ja puhelin, radio, televisio, tietokone ja internet.

Rupriikissa on tarjolla noin 300 esinettä, joita voi ihmetellä vapaasti. Museoon tulleet esineet ovat lähimuseoiden kokoelmista sekä paikallisten viestintäalan yritysten ja harrastajien lahjoituksista. Pirkanmaan Journalistit puuhasivat aikoinaan Tampereelle lehdistömuseota ja printtipuolen esineistö on lähes kokonaan peräisin Aamulehden omasta museosta. Museossa on runsaasti videopätkiä ja tietokoneelle kerättyjä infopläjäyksiä ja –pelejä.

Mediamuseoon tavoitteena on saada noin 45 000 kävijää vuosittain. Museon perustamiskulut olivat 400 000 euroa ja käyttökustannukset nousevat 230 000 euroon vuodessa. Museon on toteuttanut Tampereen kaupunki yhteistyössä Aamulehden, Yleisradion, Soon Oyj:n, Tampereen yliopiston ja Pirkanmaan Journalistien kanssa.

Suosittelen tutustumaan museon monipuoliseen tarjontaan ja tutustumaan ohessa myös Siperian mainioihin kahviloihin. Museon henkilökunta on ystävällistä ja kertoo mielellään ja asiantuntevasti museon esineistä.

Marko Mäkelä - 19.07.2003

   


Mediamuseo Rupriikki
Mediamuseo Rupriikki
Mediamuseo Rupriikki
Mediamuseo Rupriikki

Otamme mielellämme vastaan palautetta ja juttuvinkkejä! Mikäli olet kiinnostunut julkaisemaan artikkeleitamme, ota ihmeessä yhteyttä.


Tästä takaisin etusivulle

 

Tiesitkö, että huhtikuussa 2000 tehty Pirkanmaan Internet- käyttäjätutkimus osoitti, että Pirkanmaalla Internetin käyttö on hieman yleisempää kuin Suomessa keskimäärin. Suhteellisesti eniten Internet-käyttäjiä Pirkanmaalla on nuorten, Tampereella asuvien ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. (Media Tampere)

Copyright © Mäkelä Networks